Solju

Solju on yhtye, jossa äiti Ulla Pirttijärvi ja tytär Hildá Länsman sekä luovat dialogia perinteisen ja modernin saamelaisen kulttuurin välille että nivovat yhteyksiä eurooppalaiseen kokeilevan popmusiikkiin.

Solju Marja Helander

Soljun musiikissa yhdistyvät saamen kieli ja joiku uusiin ja innovatiivisiin äänimaisemiin. Solju tuo ylpeänä esiin saamelaiset juurensa, pohjoisen kulttuurin ja joikumusiikin rikkaat sävyt ja maailmat. Eläväinen, maanläheinen, värikäs, omaperäinen mutta toisaalta myös eteerinen ja maalaileva ovat sanoja, joilla tekijät itse luonnehtivat musiikkiaan.

Laulut heijastelevat kaikuja pohjoisen Lapin traditionaalisesta elämäntavasta ja mytologiasta, ytimessään saamelainen identiteetti. Soljun musiikki luo kuvaelmia sekä suuresta äärettömyydestä rajattomilla erämailla että käsinkoskelteltavasta intiimiydestä laavujen nuotiotulien vangitsevassa piirissä. Kuulija temmataan matkalle Euroopan pohjoiseen ääreen.

Soljun debyyttialbumin Ođđa Áigodat tuottavat Samuli Laiho ja Teho Majamäki, miksaus Riku Mattilan. Levyllä vierailee myös Tšekin kansallinen sinfoniaorkesteri – jouset, Paavo Lötjönen – sello, Mikko Neuvonen – kurkkulaulu ja Janne Puurtinen – syntetisaattori. Pirttijärven ja Länsmanin säveltämistä ja sanoittamista lauluista koostuva levy julkaistiin 25.4.2018 Bafe’s Factory -levymerkillä. Digitaalinen EP – Ođđa Áigodat ja Heargevuoddji -kappaleet julkaistiin 6.2.2018 saamelaisten kansallispäivänä.

Live-kokoonpano:

Hildá Länsman – laulu, joiku
Ulla Pirttijärvi – laulu, joiku
Teho Majamäki – perkussiot
Janne Puurtinen – koskettimet

Youtube
Spotify
Eallo Rávddas (Live-esitys Yle Areenassa)
Facebook
Arvostelut

”Kappale on niin kaunis ja  taianomainen, että suosittelen sua hyvä kuulija nyt pysäyttämään maailman ympäriltäsi, pysäyttämään kaiken toimintasi, hiljentymään, laittamaan äänen lujalle raadioon ja sulkemaan silmäsi. Tämä  musiikki antaa mahdollisuuden tällaiseen meditatiiviseen hetkeen kaiken hälinän ja härväämisen keskellä. Aivan oikeasti nyt on mahdollisuus matkustaa.
Valovoimainen Ulla Pirttijärvi  ja hänen valovoimanen tyttärensä Hildá Länsman ovat seuraavaan taiteen takana…Tämä on silkkaa taikaa, pysähtykää hyvät kuulijat.”
Teppo Vapaus, YleX, uuden musiikin rockshow

Keikat

2018

25.4.2018 Albumin julkaisu, G Livelab, Helsinki
16.5.2018 Cirko, Helsinki
19.5.2018 Elmu 40 vuotta, Nosturi, Helsinki
30.6.2018 Haapavesi Folk Music Festival, Haapavesi
14.7.2018 Riddu Riđđu Festivaali, Norja
25.7.2018 Inariviikot, Inari
17.8.2018 Ijahis Idja, Inari
22.8.2018 Yksityinen, Kilpisjärvi
23.8.2018 Etno-Espa, Taiteiden yö, Helsinki
11.9.2018 Mäntyharjun kulttuurisali, Mäntyharju
12.9.2018 Perinnearkkuklubi, Ravintola Kapsäkki, Helsinki
13.9.2018 Rahvaanmusiikin kerho, Telakka, Tampere
14.9.2018 Hotelli-ravintola Alma, Seinäjoki
15.9.2018 Kokkola
29.9.2018 Sofia Bistro, Helsinki
8.-9.11.2018 Folkelarm, Oslo
2-16.1.2019 Kolkata, Intia

2017

17.12.2017, Lallukan taiteiljakoti, Helsinki